sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusin silmin uuteen vuoteen

Takanani on kolme mukavaa, mutta uutuudessaan haastavaa kuukautta Riihimäen lukion rehtorina. Siinä ajassa olen jo tutustunut koulumme opetushenkilöstöön ja ainakin kuuteen opiskelijaan :) Siinä riittääkin haastetta, että tuo luku nousee monenkertaiseksi. Koululla päivittäin liikkuvan populan lisäksi ensimmäisten kuukausien aikana olen tavannut lukuisia Riihimäen kaupungin muita työntekijöitä ja opetellut itselleni uuden organisaation toimintatapoja.

Uskon pystyväni samaistumaan uusien lukiolaisten sielun maisemaan heidän aloittaessaan lukiotaipaleensa - kaikki on yhtä hämmennystä: uusia ihmisiä, uusia vaatimuksia ja uusia odotuksia piisaa. Ja hämmennystä on tarjolla ihan jokaiselle päivälle!

Aktiivisesti eteenpäin


Minulle uusi kouluni on näyttäytynyt kauniina ja aktiivisena. Monta ryhmää on ennättänyt käydä ulkomaan reissulla, oppilaskunnan hallitus on valittu demokraattisesti ja hallituksen kapulan vaihto oli vaikuttava tilaisuus. Lucian päivän pullia syötiin oppilaskunnan tarjoaman glögin kyydittämänä ja tunnelmallisesta lukukauden päätöksestä saatiin nauttia keskiyön kirkossa. Opettajat ovat vieneet ryhmiään opintokäynneille ja kutsuneet vierailijoita oppitunneilleen. Opojen abeille järjestämänä abi-infopäivänä erilaiset jatko-opiskeluvaihtoehdot tarjoiltiin päättövaiheen opiskelijoille poikkeavan koulupäivän tiimoilta ja myös Studia-messuilla vierailtiin.

Aloittaessani lokakuun alussa minulta tivattiin ajatuksiani Riihimäen lukion suunnaksi. Ajattelen niin, että nykypäivän lukion tulee avautua ulos koulurakennuksen seinien suojasta ja kehittää tiedollisten valmiuksien lisäksi opiskelijoitten valmiuksia selviytyä jatko-opinnoista ja työelämästä. Perinteinen kouluopetus ei näitä valmiuksia anna, vaan lukio-opetuksessa on tietoisesti valittava sellaisia toimintatapoja, jotka kehittävät mm. opiskelijan aktiivisuutta, ongelmanratkaisutaitoja, itsensä johtamista, hallittua riskinottamista, esiintymisvalmiutta, tiedonhakutaitoja ja valmiuksia elämänikäiseen oppimiseen.

Apua! Sähköinen yo tulee!


Tietotekniikkaa asettaa omat haasteensa - ei vähiten vuodesta 2016 alkaen sähköisenä järjestettävien yo-kokeiden tulemisen myötä. Opetuksessa on vaan ihan pakko alkaa käyttää enemmän tietotekniikkaa apuna. Kouluun rakennetaan parhaillaan langatonta verkkoa, jonka toivon vauhdittavan tietotekniikan roolin kasvamista kaikkien aineiden opetuksessa. Parhaillaan mietimme ATK-tiimissä millaisia laitesuosituksia tulemme ensi syksynä opiskelijoille antamaan. Selvää on, että koulu ei voi järjestää viidelle sadalle opiskelijalle henkilökohtaista laitetta opetukseen, vaan samoin kuin nykyään opiskelijan varusteisiin kuuluu kynä, viivain ja laskin, niin jatkossa opiskelijalla tulee olla käytössään oma langattomassa verkossa toimiva laite.

Ei pidä unohtaa, että Riihimäen lukiossa on hyvät lähtökohdat tietotekniikan käytön lisäämiseen. Opettajilla on jo monien vuosien kokemus Smartien käytöstä ja tämän lukuvuoden aikana myös Fronter-oppimisalustan käyttöä tehostetaan. Opettajat myös kouluttautuvat sosiaaliseen median mahdollisuuksiin opetuskäytössä ja uskon senkin tuovan opiskelijoille uutta sisältöä perinteisen lukio-opetuksen rinnalle. Tämä kylläkin haastaa myös opiskelijat, sillä harva opettaja on yhtä konservatiivinen kuin lukiolainen, mitä tulee opetusmenetelmien uudistamiseen.

Haaste


Nyt haetaan yhteistä suuntaa Riihimäen lukiolle. Haastan kaikki opiskelijat, opettajat, kodit, koulun sidosryhmät ja muut kiinnostuneet mukaan tähän työhön. Näitä ja muita mietteitä olisi mukava lukea vaikka tästä upouudesta Rilogia-blogista, johon kutsun kirjoittamaan teitä kaikkia lukijoita. Kirjoitusopikeuksia voi pyytää minulta.

Hyvää alkanutta vuotta 2013 ja menestystä opintoihin ja työhön kevätlukukaudelle!
t. Pieta-rehtori

1 kommentti:

  1. Kiva päästä Rilogian lukijaksi! Blogiterveisiä täältä Patastenmäestä.

    VastaaPoista