maanantai 18. maaliskuuta 2013

Teatteri ja media


 

On viides helmikuuta. Riihimäen lukion mediakurssin oppilaat ovat saapuneet kylmästä ulkoilmasta sisälle, jossa luokan edessä odottaa hieman jännittynyt, lepsakan oloinen nainen. Paikalle on kutsuttu Riihimäen teatterin kulttuurisihteeri Kirsi Helstelä.

Kirsi aloittaa suoraan asialla, eikä arvaamiseksi jää naisen työnkuva teatterikuvioissa: ’’Teatteria ei olisi, jollei yleisöä ole.” Nykyajan markkinointi, vaikkakin se kuulostaa vahvasti rahaan liittyvältä, ei ole yksi- puolista, vaan mediaa kohdellaan eri lailla. Nykyään median kanssa  kommunikoidaan. Hyvä markkinointi ja tiedottaminen ottaa huomioon  jokaisen osanottajan osallistumisen, eikä kaupungin teatteri vain voi toimia ilman hyvää ja aktiivista kävijäkuntaa.

Media on muutenkin osa jokapäiväistä toimintaa teatterissa. Asiakkaat saadaan katsomoihin lehdillä, sosiaalisella medialla, tiedotteilla, mainoksilla ja suurilla nimillä.

Vaikka usein ajatellaan muiden maineella ratsastamisen olevan huono asia, teatterin on aika ajoin käytettävä julkkiksia hyödyksi, sillä pelkkä yhteisöllisyys ei riitä teatterille - jonkun on pöytään leipä tuotava. Nykyään kuitenkin on jouduttu aivan uuden ja vaikean haasteen eteen. Alati muuttuvan median suunta on ollut viime aikoina hälyttävän internetkeskeistä, mikä  tuo vaikeuksia myös teattereille. Teattereiden on löydettävä uusi tapa tavoittaa yleisö, kun vanha, lehdistä vahvasti riippuvainen ilmoittaminen alkaa vähetä. Tätä myös Kirsti joutuu miettimään päivittäin yrittäessään tiedottaa erinäisistä näytöksistä.

Kritiikki ja kriitikot ovat muutakin kuin suotavia teatterille. Kritiikki, jota näytöksistä kirjoitetaan, on osa koko näkyvyyttä. On kritiikki sitten hyvää tai huonoa, se on myös ilmaista mainontaa. Kriitikot toisinaan voivat olla myös todella huono asia, sillä pahoin lytätty näytös voi olla esityksen tuomio, ja vääriin asioihin tarttuminen vähentää esityksen alkuperäistä tarkoitusta - esimerkiksi synnyttää keskustelua jostakin aiheesta. Kuitenkin Kirsti painottaa, että ellei kritiikkiä tehtäisi, olisi vaikea myöskään saada keskustelua synnytetyksi.

Joonas Tanskanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti