Minä ja muut saksan,
pitkän sekä lyhyen, lukijat teimme opintomatkan Berliiniin 3.-7.10.2013.
Yövyimme Hotel 4 Youth- hotellissa aivan Berliinin muurin vieressä (tai siinä,
missä se oli ollut) Bernauer Straßella. Matkalle lähtö kutkutti mielen pohjalla
jo pitkään ennen lähtöpäivää ja kun se sitten koitti, tuntui että matka tuli
todella nopeasti. Syynä siihen oli varmaankin koeviikko, joka saatiin
onnellisesti päätökseen päivää ennen matkaa.
Berliinissä aamu oli polkaistu
käyntiin samaan aikaan saapumisemme kanssa: aurinko toivotti meidät tervetulleeksi
paistamalla taivaanrannasta suoraan silmiimme ja kiireiset ihmiset vilisivät
ympärillämme saksaa puhuen. Oli ensimmäisen koitoksen aika: päivälippu oli
tilattava saksaksi ja bussiin oli ahtauduttava kuin aidot kaupunkilaiset
ainakin. Hyvinhän se meiltä sujui ja pian istuimme bussissa ihastellen uuden
paikan katuja, taloja ja nähtävyyksiä. Olin lukenut ja kuullut aiemmin, ettei
Berliini ole klassisen kaunis, vihreä ja täynnä upeaa vanhaa arkkitehtuuria,
mutta silti paikassa on jokin erittäin kiehtova viehätys. Valkosia ja harmaita,
monet toisiaan samannäköisinä seuraavia kivirakennuksia, mustia pikiteitä ja
apaattisen näköisiä ihmisiä seuratessani ajatus kiehtovasta viehätyksestä oli
kaukana.
Saavuimme hotellille
käsivarret laukunkannosta kuolleina ja rojahdimme aamiaispöytään. Tarjolla oli
pehmeää leipää, erilaisia marmeladeja, kaikki mahdolliset leivänpäälliset,
jugurttia, karhunvatukoita ja erilaisia juomia. Näistä vatsaa täyttävistä
ruuista saimme hyvän alun joka päivälle. Aamiaisen jälkeen pääsimme
huoneisiimme. Eiväthän ne mitkään viidentähden luksuslukaalit olleet, mutta
paremmat, kuin nuorisohotellilla olin kuvitellut olevan. Seuraavana päivänä
avasimme Iiriksen ja Saaran huoneen välillä olevan
oven
ja saimme mukavasti lisätilaa.
Kirkonkellot aloittivat
kunniasoittonsa yhdeltä ja kaikuivat ilmassa melkein kymmenen minuuttia. Ääni
kajahteli vastapäisistä rakennuksista takaisin uljaasti ja oloni oli todella
miellyttävä. Katsoin rakennuksia: kuten sanottu, Berliini ei ollut klassisen
kaunis, mutta sillä hetkellä tunsin ensimmäistä kertaa kaupungin kiehtovuuden.
Ymmärsin viimein missä olin. En enää matkannut ajattomasti uusilla S- ja U-Bahnlinjoilla
opettajia zombimaisesti seuraten vaan istuin Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen
alla, keskellä Eurooppaa, suuressa ja merkittävässä kaupungissa ja tulisin
kokemaan ja näkemään mitä mahtavimpia asioita seuraavien päivien aikana. Siistiä!
Hei hei vain matikantunnilla kärvistelevät ystäväiseni!
Kävimme muistokirkon
sisällä. Aurinko paistoi sinisistä lasi-ikkunoista sisään ja näky oli upea!
Kirkolta suuntasimme KaDeWe:n ohi. (Välihuomautus: suurissa kaupungeissa on
aina yksi erityisesti minua häiritsevä ongelma: maksulliset WC:t. Olen edelleen
sitä mieltä että ihmisten perustarpeiden suorittamisesta ei pidä periä rahaa ja
tehdä sellaista showta. Mitä seuraavaksi peritään?
Hengittämismaksu?)
Perjantain teemana oli
jaettu kaupunki. Aamulla minä ja Essi heräsimme aikaisin etsiskelemään
geokätköjä hotellimme läheltä. Kätköt ovat purkkeja piilotettuna ympäri
maailmaa (paitsi Pohjois-Koreaa) ja niitä etsitään gps-paikantimen avulla (lisätietoa
haluaville www.geocache.fi). Olemme molemmat löytäneet Essin kanssa reilut 200
kätköä, muutaman jopa ulkomailta. Berliinin kätköt osoittautuivat suomalaisia
veljiään vaikeammiksi, mutta kyllä niitä kaksi löytyi. Ihailtavaa oli, kuinka
innoissaan Kari ja Saara olivat harrastuksestamme!
Illalla oli Amazing Berlin
Race, mikä oli vauhdikkaan mahtava! Säntäilimme ympäri kaupunkia tehtäviä
selvitellen ja jututimme paikallisia. Ryhmämme välillä tuli kränää, sillä
osalla oli paikat kipeänä ja toiset halusivat juosta kuin päättömät kanat.
Selviydyimme kuitenkin ehjinä maaliin, emme edes viimeisinä, ja jotakuinkin
tyytyväisinä suuntasimme opettajien suosittelemaan italialaiseen ravintolaan. Jotta
jokainen matka onnistuisi täydellisesti, tarvitaan myös epäonnistumisia ja
draamaa. Sitä saimme, kun saimme aikaan sotkuvyyhdin illalla julkisten
kulkuneuvojen käytön kanssa ja paniikin selviteltyämme puhuimme myöhään yöhön
ja kävimme viimein nukkumaan. Paniikin nousua ennen ehdimme nauttia
valoesityksestä, jossa monet Berliinin nähtävyydet oli verhottu erivärisin
valoin.
Illallisella meidät
saatiin nauramaan, kun laskuja maksaessamme annoimme vähän yli laskun summan
verran rahaa laskuttajalle ja jokainen meistä viidestä sanoi ”stimmt so”, joka
tarkoittaa, ettei rahaa tarvitse antaa takaisin. Jasmin maksoi meistä
viimeisenä reilun viidentoista euron atreiansa viisikymppisellä ja tarjoilija
tietenkin kysyi siitä: ”stimmt so?” Tähänkin väliin pari huomautusta: Bretzelit
ovat pirun hyviä välipaloja ja saksa on sittenkin kaunis ja hauska kieli!
Sunnuntaina aamulla minä
ja Essi yritimme uudelleen löytää kätköjä, mutta päädyimmekin kaakaolle
suloiseen kahvilaan kirjoittamaan postikortteja kotiin. Suuntasimme kulkumme
Sachsenhausenin keskitysleirille, jossa vietimme suurimman
osan
päivästä. Paikka sai todella ajattelemaan natsisaksan ajan kauheuksia. Osaa
asioista oli vaikeaa ymmärtää, sillä niitä ei ole itse kokenut, mutta kovin
pirteänä ja liikuttumattomana ”Arbeit Macht Frei”- tekstin julistavan portin
alta keskitysleiriltä ei olisi voinut poistua. Ruumiskellarit, polttohuoneet,
juutalaisten ja muiden vähemmistöjen tavarat ja kohtalot saivat hiljaiseksi ja
miettimään. Paikka oli todella karu ja siellä saattoi aistia tuskan, hirveät
ihmiskohtalot ja kaikki ne kuolemat ja kidutuksen. Asiaa on vaikea kuvailla
sanoin. Se on ainakin varmaa, että mitään sellaista ei enää koskaan saa
tapahtua. Hullua kuitenkin on huomata, millaisiin hirmutekoihin ihminen pystyy,
kun tarpeeksi aivopestään ja painostetaan.
Maanantai sujui
haikeammissa tunnelmissa, sillä oli aika sanoa hyvästit Berliinille. Aamulla
meillä oli onneksi aikaa käydä paikkaamassa lauantaista shoppailuaukkoamme,
mutta sitten täytyi taas kätensä laukunkannolla tappaen mennä lentokentälle.
Lentokone oli myöhässä, mutta pian pääsimme matkaan. Kone oli niin tyhjä, että
minä, Essi ja Iiris menimme istumaan parhaat jalkatilat omaaville paikoille. Aina
kun näen Suomen alapuolellani lentokoneesta, minut valtaa ilkeä ja masentunut
tunnelma. Se on kurjaa, mutta tiedän, että voin helpottaa tuskaani
tulevaisuudessa ja sillä aikaa yritän nauttia tästä maasta siten, miten pystyn.
Suomi ei ole minun paikkani ja matkailu on elämäni suola! Illalla saavuimme
yhdeksän aikaan koululle ja siihen päättyy ihana Berliinin matkamme. Minulla
oli todella mukavaa ja minuuttiakaan en muuttaisi!
Huhhuh, kuinka pitkä tästä
kirjoituksesta tulikaan! Silloin, kun on nauttinut niin kovasti jostakin,
kokenut niin paljon ja kaikki on ollut yhtä mahtavaa ja kirjoituksen arvoista,
ei paljon tästä lyhyempää tekstiä edes voi saada aikaiseksi. Kiitos kaikille
ihanasta matkasta ja erittäin hyvästä seurasta! Jään todella kaipaamaan
yhteistä aikaamme!
Sanna Malkamäki 11d
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti